NASA haki uusia astronautteja – sai peräti 12 000 hakemusta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen avaruushallinto NASAn tavoitteena on suorittaa seuraava kuulento jo vuoteen 2024 mennessä. Taannoin avaruushallinto aloitti ensi kertaa neljään vuoteen avoimen haun jossa etsittiin ehdokkaita seuraaviksi astronauteiksi.

Maaliskuun alussa avattu Artemis-ohjelma on sittemmin saanut yli 12 000 hakemusta. Hakemusten määrä on toiseksi suurin NASAn historian aikana. Potentiaalisimmat kandidaatit tullaan lähitulevaisuudessa kutsumaan Texasin Johnson Space Center -avaruuskeskukseen haastatteluja ja lääkärintarkastuksia varten.

Uudet astronautit valitaan kesällä 2021. Valittujen tulee läpäistä vielä kahden vuoden koulutusjakso, jossa heitä perehdytetään muun muassa avaruuskävelyyn, robotiikkaan ja avaruusalusten järjestelmiin. Tämän jälkeen heidät lähetetään Kansainväliselle avaruusasemalle Kuu- ja Mars-lentoja varten heitä valmentaviin kokeisiin.

Tavoitteena on Kuuhun lennätetään vuonna 2024 uusi miespuolinen ja ensimmäinen naispuolinen astronautti. Ensimmäiset ihmiset olisi tarkoitus lähettää Marsiin vuonna 2030. Astonautin vuosipalkka on noin 97,000 – 150 000 euroa, uutisoi ABC News.