Kaksoset saivat nimeksi Corona ja Covid

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalla parhaillaan suurta tuhoa aiheuttava koronavirus covid-19 tulee näkymään ihmisten elämässä vielä vuosien ajan, mutta nyt eräät Intiassa syntyneet kaksoset tulevat muistamaan sen koko elämänsä. Perheenäiti Preeti Verma on nimittäin antanut koronapandemian aikana synnyttämilleen kaksosille nimeksi Corona ja Covid.

Kaksosista toinen on poika ja toinen tyttö. Brittilehti Metron mukaan lasten äiti Preeti Verma perusteli nimiä sillä, että hän haluaa lastensa muistuttavan millaisista haasteista perheen tuli tällaisena aikana selvitä. Äidin mukaan jo sairaalassa hoitajat alkoivat nimittää lapsia näillä nimillä.

Intiassa määrättiin jo reilu viikko sitten laajat liikkumisrajoitukset. Se aiheutti perheelle ongelmia jo sairaalaan pääsyssä, sillä myöhään illalla 26. maaliskuuta kuljetus sairaalaan kesti pitkään poliisin lukuisten tiesulkujen vuoksi. Lapset syntyivät varhain aamuyöllä 27. maaliskuuta keisarinleikkauksella. Molemmat lapset voivat hyvin ja ovat jo päässeet äitinsä kanssa kotiin.