Wuhanin 76 vuorokautta kestänyt karanteeni päättyi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koronapandemian alkupisteenä pidetty Kiinan Wuhan asetettiin tammikuussa karanteeniin. Sen myötä kaupungista ei ilman erillistä viranomaisten antamaa syytä päästetty ketään ulos eikä ketään päästetty sisään.

Nyt 11 miljoona asukkaan Wuhanin karanteeni on tullut asteittaiseen päätökseen 76 vuorokautta sen alkamisen jälkeen. Koteihinsa eristäytyneet asukkaat pääsivät ulkoilemaan vapaasti ja tuhannet ihmiset poistuivat kaupungista junissa ja lentokoneissa. Kaupungista poistuvien täytyy tosin käyttää pakollista älypuhelinsovellusta, joka osoittaa heidän olevan terveitä ja vältelleen kontaktia virustartunnan saaneiden kanssa.

Rajoituksia alettiin lieventämään viime viikkojen aikana virustartuntojen ja kuolemantapauksien vähennyttyä tasaisesti. Associated Press -uutistoimiston mukaan paikallisissa tilastoissa ei näkynyt keskiviikkona 8. huhtikuuta uusia tartuntoja. Karanteenin päättymistä juhlistettiin valoesityksellä, jossa pilvenpiirtäjien ja siltojen pinnoille heijastettiin muun muassa rohkaisevia viestejä ja kuvia terveydenhoitoalan työntekijöistä.