Juontaja värjäsi hiukset kotonaan – yllättävä lopputulos videolla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tällä hetkellä sosiaalisessa mediassa moni on esitellyt niin sanottuja karanteenikynsiään ja -hiuksiaan. Manikyyrit jäävät nyt kotona ammattilaisten tekemänä saamatta ja samoin hiukset leikkaamatta ja värjäämättä. Nyt televisiokasvo Holly Willoughby on ratkaissut asian värjäämällä hiuksensa kotonaan itse.

Sosiaalinen eristäytyminen on saanut monet muuntautumaan omiksi hiusstylisteikseen. Nyt televisiojuontaja Holly Willoughby on esitellyt hänen Instagram-kanavallaan miten hän värjää kotonaan oman tyvikasvunsa vaaleaksi. Video on tehty yhteistyössä Garnierin kanssa, mutta kaunotar näyttäisi kuitenkin hoitavan värjäämisen täysin omatoimisesti.

Holly esittelee värjäystekniikkaansa ja näyttää onnistuvan lopputuloksessaan melko hyvin. Kommentoijat ovat kuitenkin kritisoineet sitä, että ensinnäkin nainen vähättelee kampaajien tarpeellista koulutusta ja ammattitaitoa, minkä lisäksi he luultavasti joutuvat korjaamaan monia hiuskatastrofeja, jotka ovat tämän videon ja naisen innoittamina syntyneet.

https://www.instagram.com/p/B-sOB-cnBZt/