Brad Pitt järjesti yllätyksen kotikaupunkinsa opiskelijoille – onnitteluviesti valmistuville

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Oppilaitoksista valmistuminen ei tänä vuonna suju totunlaisella tavalla koronakriisin vuoksi. Esimerkiksi Yhdysvaltojen Missouri State Universityn opiskelijat ovat joutuneet viettämään valmistujaisia kotona. Missourilaisen yliopiston valmistuneille tarjoiltiin kuitenkin jymy-yllätys. He saivat video-onnitteluviestin Hollywood-tähti Brad Pittiltä.

– Hei kaikki. Täällä Brad karanteenin keskeltä mukanaan onnittelut Missouri State Universitystä valmistuville. Onhan tämä varmasti outoa näinä vaikeina aikoina, mutta me kaikki kannustamme teitä, Pitt julisti.

Videotervehdys jaettiin yliopiston Twitter-tilillä. Viime vuonna Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywood -elokuvassa näytellyt tähti varttui Missourin Springfieldissä ja kävi itsekin Missouri State Universityä. Hän ei tosin koskaan valmistunut oppilaitoksesta, vaan muutti Hollywoodiin näyttelijäuran perässä.