Megan Fox jätti miehensä ensikerran jo 2015 – Brian Austin Green makasi silloin sairaana

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Megan Fox ja Brian Austin Green ovat eronneet kymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Ero ei kuitenkaan ole pariskunnan ensimmäinen, sillä näyttelijätär jätti miehensä ensimmäisen kerran vuonna 2015.

Brian Austin Green joutui joulukuussa 2014 mystisen sairauden uuvuttamaksi. Mies makasi puoli vuotta sängyssä ja hänen oireensa muistuttivat sydänkohtausta. Page Six kertoo, että Green pystyi hädin tuskin liikuttamaan päätään. Megan Fox ilmoitti samaan aikaan ottavansa avioeron.

He kuitenkin palasivat yhteen. Nyt Megan Fox on jälleen hakenut avioeroa. Megan Foxin on epäilty olevan suhteessa räppäri Machine Kellyn kanssa. Green on kuitenkin kertonut parin olevan ystäviä keskenään – ainakin tällä hetkellä.