Kunto-ohjaaja paljasti: Näin Jessica Simpsonin elämä saatiin kuntoon

Fitness Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Poptähti ja kirjailija Jessica Simpson laihdutti viime vuoden aikana 45 kiloa. Heinäkuussa 40 vuotta täyttävä tähti näyttää olevan elämänsä parhaassa kunnossa. Nyt naisen kunto-ohjaaja paljasti miten Simpsonin saamat tulokset saavutettiin puolen vuoden aikana.

Jessica Simpsonilla ja hänen miehellään Eric Johnsonilla on kolme lasta, joista nuorin Birdie Mae on reilun vuoden ikäinen. SImpson on jokaisessa raskaudessaan kerännyt runsaasti painoa, jonka pudottaminen on vaatinut perheenäidiltä kurinalaisuutta ja päättäväisyyttä.

Naisen valmentajana toimiva Harley Pasternak kertoi Daily Mail -sivustolle, että Simpson onnistui pudottamaan 45 kiloa puole vuoden aikana. Tähti halusi saavuttaa tulokset niin, että hän pystyy ylläpitämään niitä. Sen vuoksi naiselle ei sopinut mikään kahden kuukauden ihmedieetti.

Naisen tuli syödä päivän aikana kolme ateriaa ja kaksi välipalaa. Jokaisella aterialla tuli olla paljon proteiinia ja hyviä kuituja. Tämän lisäksi naisen tuli saada joka yö seitsemän tuntia laadukasta unta ja pidättäytyä kaiken teknologian käyttämisestä päivän aikana vähintään yhden tunnin ajaksi.

Jessica Simosonin tavoitteena on kävellä joka päivä noin 14.000 askelta. Harleyn mukaan käveleminen on rasvanpolton kannalta paras liikuntamuoto, minkä vuoksi se on ollut tärkein Jessica SImpsonin kohdalla. Kävelemisen lisäksi nainen tekee myös voimaharjoittelua pari kertaa viikossa.

https://www.instagram.com/p/CAstLVJjEDP/