Koira himoitsee omistajansa ruokaa – lipoo pitkällä kielellään ilmaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koirasta saa erityisen omistautuneen ja innokkaan ystävän varsinkin silloin kun on ihmisten ruokailuhetken aika. Vain harva koira pystyy olemaan vastustamatta ruoan kerjäämisen kiusausta. Nyt videolla nähdään jälleen hauska esimerkki eräästä lemmikistä, jolle ruoka maistuisi.

YouTube-videolla nähdään hellyttävä tilanne, jossa koira kerjää omistajaltaan ruokaa. Koira on istuutunut penkille pöydän ääreen vastapuolelle omistajastaan ja lipoo kielellään ilmaa. Ilmeisesti koiralle on jo ennen videon kuvaamisen alkamista sanottu, että ruoka ei ole koiralle tarkoitettu.

Koira näyttää tottelevan omistajaansa ja istuu kiltisti pöydän toisella puolella, mutta se lipoo pitkällä kielellään kuitenkin niin läheltä lautasella olevaa kanaa, että pystyy varmasti jo lähes maistamaan ruoan maun suussaan. Lopulta koira päätyy nuolemaan pöytää, mikä saa omistajan huvittuneeksi.