Tältä näyttävät ravebileet korona-aikana – turvavälit kuntoon eristysnauhalla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koronapandemia on vaikuttanut ihmisten elämään esimerkiksi yöelämän rajoitusten muodossa. Kaikki eivät kuitenkaan ole lopettaneet juhlimista kokonaan, kuten Slovakiassa ilmeni taannoin.

TikTok-käyttäjä Tono Katrencikin kuvaamalla videolla nähdään, kuinka Itä-Euroopan maassa järjestettiin rave-bileet vuoden 2020 tyyliin. Turvaväleistä huolehdittiin jakamalla sillan alla sijainnut tanssialue neliön muotoisiin osioihin eristysnauhalla.

Juhliin osallistuneet nauttivat tanssimisesta kiltisti oman teipillä muista erotetun neliönsä sisällä. Paikalla oli tietenkin myös juhlayleisölle musiikkia tarjoillut DJ, ja nähtiinpä raveissa jopa pyrotekniikkaa. Unilad-sivuston mukaan ravebileiden vieraiden määrä rajattiin 100 henkilöön.