Avaruudelta tuoksuva hajuvesi kehiteltiin NASAa varten – nyt se halutaan tuoda kuluttajien saataville

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Oletko koskaan miettinyt miltä avaruus haisee? Pian avaruuden haisteleminen saattaa olla mahdollista ilman, että sitä varten tarvitsee matkustaa Maan ulkopuolelle saakka.

NASA palkkasi vuonna 2008 kemisti ja Omega Ingredients -yhtiön perustaja Steve Pearcen luomaan keinotekoisesti avaruuden hajun. Tarkoituksena oli totuttaa astronautit hajuun jo ennen kuin he astuivat avaruussukkulaan, jotta he välttyisivät ikäviltä yllätyksiltä.

Pearce loi tuoksun avaruuden hajua kuumaa metallia, palanutta pihviä ja otsonia muistuttavaksi kuvailemien astronauttien kuvailujen pohjalta. Astronautti Peggy Whitson on CNN-uutissivuston mukaan kertonut avaruuden hajun olevan savuinen, kitkerä ja palanut, kuin juuri laukaistu ase.

Steve Pearcen tavoitteena on nyt lanseerata avaruuden haju myös tavallisten kuluttajien haisteltavaksi. Hän kerää parhaillaan rahoitusta Eau de Space -nimiselle hajuvedelle Kickstarter-palvelussa.