Kanye West paljasti – ei ole koskaan äänestänyt vaaleissa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Räppäri Kanye West jakoi sunnuntaina twiitin, jossa hän kirjoitti asettuvansa ehdolle vuoden 2020 presidentinvaaleissa. Ei ole kuitenkaan vielä tiedossa, että mitä puoluetta tähti itse edustaa. Nyt hän on paljastanut, että hän ei ole aiemmissa vaaleissa käynyt edes äänestämässä.

Kanye West on tuoreessa Forbes-lehden haastattelussaan kertonut, että hän ei enää tue Donald Trumpia. 43-vuotias räppäri myös paljasti, että hän ei ole koskaan äänestänyt presidentinvaaleissa. Mies rekisteröityi äänestäjäksi vasta maanantaina 6. heinäkuuta.

Kanye West on innoissaan siitä, että hänellä on ainakin oman vaimonsa Kim Kardashianin ja Tesla-miljardööri Elon Muskin tuki, jonka he ovat ilmaisseetkin jo omilla Twitter-kanavillaan.  Ohimennen Kanye West myös paljasti, että hän sairasti helmikuussa koronaviruksen. Hän oli kylmissään, otti kuumia suihkuja ja kertoi tärisseensä sängyssä. Räppäri kertoi kuulleensa myös, että Drake sairasti samaan aikaan taudin.