Scott Disickin ja Sofia Richien välit lämpenevät jälleen – viettivät itsenäisyyspäivän yhdessä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Realityjulkkis Scott Disick ja mallikaunotar Sofia Richie vahvistivat aiemmin eronneensa. 21-vuotias nuori nainen ja 37-vuotias kolmen lapsen isä ehtivät seurustelemaan kolmen vuoden ajan ennen kuin he päättivät jatkaa elämäänsä eri suuntiin.

Pariskunnan suhde oli hyvin kumpareista ja heidän huhuttiin eroavan jo pitkään ennen kuin se lopulta tapahtui. Nyt kaksikko on kuitenkin nähty ensimmäistä kertaa eron jälkeen yhdessä viettämässä juhlapyhiä ja rentoutumassa rannalla.

Scott Disick ja Sofia Richie eivät eron jälkeen nähneet yli kuukauteen toisiaan. Nyt entiset rakastavaiset viettivät kuitenkin yhdessä Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää. Juhlapäivän jälkeen Disick ja Richie olivat jatkaneet yhdessä olemista ja suunnanneet meren ääreen hiekkarannalle makoilemaan yhdessä.