Nainen saa puheluita Chewbaccaa matkivilta ihmisiltä – taustalla ex-poikaystävän erikoinen kosto

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jessica-nimisen australialaisen kolmen lapsen äidin elämä on ollut viime aikoina melkoista myllerrystä. Ensin hänen kolme vuotta kestänyt parisuhteensa päättyi, sitten hän alkoi saamaan puheluita Star Wars -hahmo Chewbaccan tavoin äänteleviltä tuntemattomilta ihmisiltä.

Erikoisten puheluiden taustalla on Jessican katkera ex-poikaystävä. Mies oli kehitellyt kostoksi erikoisen pilan ja kiinnitti kaduille ilmoituksia keksitystä Chewbacca-kilpailusta. Niissä ihmisiä kehotettiin soittamaan Jessicalle kuuluvaan puhelinnumeroon ja karjumaan kuin Chewbacca.

Vaikka Jessica piti pilaa alkuun hauskana vitsinä, on etenkin yöaikaan saapuneista soitoista koitunut myös harmia hänelle ja kolmelle lapselle. Jessica kertoo 9News-uutissivustolle ex-poikaystävän myös jättäneen autonsa ilman renkaita naisen talon edustalle niin, ettei hän päässyt itse poistumaan. Siinä vaiheessa hänen täytyi ottaa yhteyttä poliisiin.