Teini pidätettiin massiivisesta Twitter-hakkeroinnista epäiltynä

Digi Ohhoh! · Tim Isokivi

Uutisoimme taannoin hakkeri-iskusta, jonka kohteeksi joutuivat muun muassa Barack Obaman, Elon Muskin, Kanye Westin ja Joe Bidenin Twitter-tilit. Nyt poliisi on pidättänyt iskun takana olevaksi uskotun teinipojan. Floridan Tampassa asuva 17-vuotias Graham Ivan Clark pidätettiin perjantaina. Hän on saanut yhteensä 30 taannoiseen hakkeri-iskuun liittyvää syytettä.

Grahamin iästä huolimatta häntä tullaan syyttämään aikuisena, sillä osavaltion laki sallii sen talousrikosten tapauksessa. Tapaukseen liittyvistä rikoksista syytetään myös kahta muuta henkilöä, 19-vuotiasta brittikläistä Mason Sheppardia ja Yhdysvaltojen Orlandossa asuvaa Nima Fazelia. Tekijät onnistuivat CBS-uutissivsuton mukaan keräämään teollaan rahaa yli 100 000 dollarin arvosta.

Heinäkuisessa hakkeri-iskussa lukuisien kuuluisuuksien, poliitikkojen ja teknologia-alan yritysten johtajien Twitter-tileille alkoi ilmestymään julkaisuja, joissa seuraajia kehotettiin lahjoittamaan rahaa bitcoin-tilille. Iskun suorittajat olivat onnistuneet pääsemään tileihin käsiksi huijaamalla Twitterin työntekijöitä sähköpostitse.