Linnanmäellä korona-altistuminen – kävitkö huvipuistossa 26. heinäkuuta?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Koronarajoitusten nopea keventäminen on aiheuttanut ympäri maailmaa uusia virustapauksia ja altistumisia, eikä Suomi ole poikkeus. Tuorein tapaus on tapahtunut Helsingissä Linnanmäen huvipuistossa sunnuntaina 26. heinäkuuta. Helsingin kaupungin mukaan tuolloin suositussa huvipuistossa vieraili seurue, joka on mahdollisesti altistanut huvipuiston muita vieraita koronavirukselle iltapäivällä kolmen ja kuuden välisenä aikana.

Linnanmäellä tuolloin käyneitä ihmisiä kehotetaan tarkkailemaan vointiaan. Mikäli koronavirukseen liittyviä oireita ilmenee, tulee henkilöiden hakeutua nopeasti koronatesteihin. Oirekirjoon sisältyvät muun muassa lihaskivut, hengitystieoireet, flunssa ja nuha sekä maku- tai hajuaistin heikentyminen. Erityisesti esiin nostetaan nyt vatsaoireet, joita monet eivät ole ymmärtäneet yhdistää koronaviruksen oireeksi.

Huvipuisto kertoo olemaan itse yhteydessä mahdollisimman moneen mahdollisesti altistuneeseen, koska Linnanmäellä on tiedossa sunnuntaille lipun ennakkoon varanneiden tietoja. Linnanmäen toimitusjohtaja pahoittelee tapahtunutta.