FBI teki rynnäkön kohutubettajan kotiin – takavarikoivat aseita kahden tunnin etsinnän aikana

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Youtube-tähti Logan Paul on kohahduttanut lukuisia kertoja. Mies nähtiin aiemmin keväällä ryöstelemässä koronaviruksen sulkemia kauppoja Arizonan osavaltiossa. Sen jälkeen hän piti kielletyt koronavirusbileet Los Angelesin Calabasasissa sijaitsevassa kartanossa. Nyt FBI on tehnyt rynnäkön samaan kiinteistöön.

Yhdysvaltojen rikospoliisi FBI on myöntänyt rynnäkön ja kotietsinnän 23-vuotiaan Jake Paulin kotiin. Viranomaiset ovat suostuneet kertomaan ainoastaan, että etsintä liittyy käynnissä olevaan rikostutkintaan. Aamulla 6:45 alkanut rynnäkkö kesti yhteensä kaksi tuntia, E! News uutisoi.

Kyse ei ollut pienestä etsinnästä, sillä kartanon tontille ajoi yhteensä 20 FBI:n ajoneuvoa. Miehestä ei ole kuulunut elokuun alun jälkeen mitään, vaikka hän normaalisti päivittää sosiaalista mediaa aktiivisesti. Page Six kertoo, että Jake Paulin kotoa takavarikoitiin aseita.