Suurin osa uusista koronatartunnoista nuorilla – taustalla bailausta koronaviruslingoissa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Maailman terveysjärjestö WHO kertoo, että 15–24-vuotiaiden koronavirustartunnat ovat kolminkertaistuneet viiden kuukauden aikana. Tuore koronaviruskatsaus kertoo, että yli puolet suomalaisten koronavirustartunnoista on alle 30-vuotiailla.

Tauti leviää erityisesti juhlissa, jotka vietetään sisätiloissa. Tällöin samassa tilassa on paljon ihmisiä, jotka eivät noudata turvavälejä. Jos nuoret eivät joukkokokoonnu ravintolaan, tekevät he sen omassa kodissaan tai esimerkiksi puistoon ahtautuneena.

Koronavirus on levinnyt suomalaisissa pikkukunnissa kesälomamatkailun vuoksi. Lisäksi Ruotsista ja Balkanista on tullut takaisin sairaita matkailijoita. Tautiryppäiden hallintaan varaudutaan alueellisilla rajoituksilla tai valtakunnallisilla rajoitustoimilla. Kasvomaskisuositus tulee käyttöön melko todennäköisesti lähiaikoina.