Erikoinen riippuvuus: Nainen syö kilon kiviä päivässä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Bedfordissa asuva Teresa Widener on syönyt kiviä 20 vuoden ajan. Nainen ei välitä kivien aiheuttamista terveysvaaroista hänen elimistölleen. Hän kertoi aiemmin, että ei pysty, eikä edes halua lopettaa erikoista tapaansa.

Kerroimme Teresasta ensimmäisen kerran noin viisi vuotta sitten, kun hän esiintyi TLC-televisiokanavan My Strange Addiction -ohjelmassa. Jaksosta on nyt luotu uusintakatsaus Youtubeen. Pica-oireyhtymästä kärsivä isoäiti on tunnustanut myöhemmin sosiaalisessa mediassa, että kerjää huomiota osakseen tavalla tai toisella.

Nainen kerää kertomansa mukaan kiviä syötäväkseen tienpenkoilta. Lääkäri on suositellut hänelle addiktiosta luopumista, koska vierasesineiden syöminen on vaarallista. Naisen Instagramin perusteella hänen lautasellaan on ollut viime aikoina myös ravintorikkaampaa ja helpommin vatsalaukussa sulavaa ruokaa.