Ozzy Osbornen kuvankaunis tytär muutti kotoa 16-vuotiaana – tekee nyt musiikkiuraa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni muistaa The Osbournes -realitysarjan, jossa seurattiin Ozzy ja Sharon Osbournen perhettä. Sarjassa seurattiin myös heidän nuorimpien lasten, Kellyn ja Jackin, elämää. Perheen vanhin tytär Aimee Osbourne kuitenkin inhosi ajatusta kameran jatkuvasta kuvaamisesta, minkä vuoksi hän ei halunnut osallistua ohjelman tekoon.

Aimee Osbourne ahdistui kameroista ja ylimääräisistä ihmisistä heidän kotonaan, minkä vuoksi hän päätti muuttaa pois kotoa kun ohjelman tekeminen ilman hänen suostumustaan aloitettiin. Nainen oli sillä hetkellä 16-vuotias, mutta kertoi Us Weekly -sivuston mukaan kokeneensa itsensä jo melko aikuiseksi ja kypsäksi asumaan yksin.

Nuoremmat sisarukset Jack ja Kelly saivat ohjelmasta paljon julkisuutta ja he ovat myöhemmin pystyneet käyttämään tunnettuutta hyödykseen. Tällä hetkellä 36-vuotias Aimee on kuitenkin edelleen sitä mieltä, että päätös olla osallistumatta ohjelman kuvaamiseen oli hänelle oikea. Hän halusi kasvaa aikuiseksi ilman kameroita ja muiden ihmisen seuraamista. Nykyään Aimee Osbourne tavoittelee artistin uraa ja tekee musiikkia ARO-nimellä.