Myös Twitter on kiinnostunut TikTokin ostamisesta

Digi · Tim Isokivi

Suositun TikTok-sovelluksen tulevaisuus etenkin Yhdysvalloissa on toistaiseksi hämärän peitossa. Teknologiajätti Microsoft on ilmaissut kiinnostuksensa TikTokin ostamisesta Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin uhattua kieltää kiinalaissovelluksen maassa.

Nyt myös Twitterin on paljastettu havittelevan TikTokia. Somejätti on Reuters-uutistoimiston mukaan lähestynyt sovelluksen omistavaa ByteDancea siinä toivossa, että se voisi ottaa haltuunsa TikTokin toiminnan Yhdysvalloissa.

Twitterin ongelmana saattaa kuitenkin olla raha. Yhtiön nettoarvo ei ole läheskään yhtä suuri kuin Microsoftilla, jota pidetään tällä hetkellä TikTokin ostajista todennäköisimpänä. ByteDancella on kerrttu olevan 43 vuorokautta aikaa myydä Yhdysvaltojen siipensä paikallisille uusille omistajille, ennen kuin Donald Trump kieltää TikTonin käytön maassa.