Kissa ihmetteli perheeseen saapunutta vauvaa – kunnes rakastui siihen täysin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Uusien perheenjäsenten ilmaantuminen kotiin aiheuttaa usein suurta hämmennystä lemmikkieläimille. Monet eläimet ovat hämillään kun ovesta sisään kannetaankin eräänä päivänä pieni uusi ihminen.

Nyt YouTube-videolla nähdään miten Milo-kissa ja Amelia-vauva tutustuvat vähitellen toisiinsa. Kissan reaktiosta päätellen se näyttää tapaavan pienen vauvan ensimmäistä kertaa eikä ole ollut aiemmin lasten kanssa tekemisissä. Aluksi Milo on hyvin varovainen vauvan lähellä ja pysyttelee etäällä pikkuisesta.

Pienen totuttelun jälkeen kissa huomaa, että vauvan mukana kotiin tuli useita uusia hauskoja leluja ja pehmoisia makuupaikkoja. Lopulta kissa näyttääkin hakeutuvan Amelian läheisyyteen eikä malta enää päästää vauvaa silmistään. Milo rakastui pieneen tulokkaaseen alta aikayksikön.