Liikennepoliisi tanssii liikenteen keskellä – nauttii todella työstään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Mikä tahansa työ alkaa toisinaan puuduttaa nautti siitä tavanomaisina päivinä miten paljon tahansa. Nyt videolla nähdään hauska tilanne, jossa lentokentän liikenteen ohjaaja on päättänyt tanssia töidensä ohessa.

Lentokoneen sisällä oleva matkustaja oli huvittunut nähdessään, että lentokentän työntekijä tanssii. Hän oli päättänyt kuvata hyväntuulista miestä videolle, jolla nähdään miten vauhdikkaasti mies antaa lentokapteenille ohjeita samalla kun hän tanssii.

Lentokentän liikenteen ohjaajalla on luultavasti jonkinlainen kappale mielessään, minkä mukaan hän tanssii. Tilanne on kuitenkin ikkunasta katsottuna näyttänyt melko huvittavalta, kun mies on tanssinut samalla kun kaiuttimista on kuulunut lentokoneen turvaohjeet.