Steven Spielbergin tytär välttyi pahoinpitelysyytteiltä – osallistui vihanhallintakurssille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ohjaaja Steven Spielbergin adoptoima Mikaela Spielberg -tytär pidätettiin viime keväänä lähisuhdeväkivallasta. Nainen oli heitellyt tavaroita kihlattu Chuch Pankowia päin baarista kotiin tultuaan. Mies oli sanonut Mikaelan mielestä jotain ilkeää hänelle.

Yhdysvaltojen Tennesseen Nashvillessa asuva Mikael Spielberg on osallistunut pidätyksen jälkeen kiltisti tuomarin määräämälle kurssille viikottain. Nyt pahoinpitelysyytteistä on luovuttu. TMZ kertoo, että 23-vuotias Mikaela Speilberg pidätettiin kotonaan helmikuussa.

Pidätys tapahtui pian sen jälkeen, kun Mikaela kertoi julkisesti ryhtyvänsä aikuisviihdebisneksen pariin. Hän kuitenkin selvensi myöhemmin, että aikoo esiintyä kameroiden edessä yksin. Hän myös haluaa luvan toimia eksoottisena tanssijana Nashvillessa.

Poliisi