Automaattiohjatun Mayflower-veneen koeajot alkoivat – mukana Wärtsilän tekniikkaa

Autot Digi · Tim Isokivi

Itseohjaavista autoista on puhuttu jo vuosikausia, mutta nyt ne ovat saamassa rinnalleen itseohjaavan veneen. Itseohjaava Mayflower Autonomous Ship, eli MAS on parhaillaan koekäytössä Iso-Britannian Plymouthissa.

Mayflowerilla suoritetaan seuraavien viikkojen aikana koeajoja ja tutkimuksia. Alkuvuodesta 2021 sen on tarkoitus matkustaa Atlantin halki Iso-Britannian Plymouthista Yhdysvaltojen Massachusettsin Plymouthiin. Itseohjaava alus syntyi merentutkimuslaitos ProMaren, IBM:n ja erilaisten yhtiöiden sekä tieteellisten järjestöjen yhteistyön tuloksena.

Vuonna 1620 Atlantin ylittäneen Mayflowe-laivan mukaan nimetty alus on varustettu myös suomalaisen Wärtsilän kehittelemällä tekniikalla. Aluksessa on nimittäin nopeaksi ja korkearesoluutioiseksi kuvailtu Wärtsilä RS24 -tutkajärjestelmä. Mayflowerin tekoälykapteeni käyttää tutkajärjestelmää, kameroita ja AIS-navigointijärjestelmää tutkiakseen aluksen ympäristöä ja vältelläkseen mahdollisia vaaratilanteita.

Itseohjaava alus tulee tutkimaan merestä otettuja näytteitä, monitoroiden esimerkiksi niiden mikromuovipitoisuuksia. Mayflowerin tulevaa Atlantin ylitystä päästään seuraamaan alkuvuodesta sen virallisilla verkkosivuilla.

 

https://www.instagram.com/p/CFKQiIcBmdC/