Irina Shayk on luonnonkaunis malli – esitteli miten hänen luottomeikkinsä syntyy

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttävä huippumalli Irina Shayk poseeraa usein alusvaatteissa ollessaan Intimissimi-alusvaatemerkin mallikasvo. Nyt nainen esittelee videolla miten hän pitää omasta ihostaan huolta ja näyttää kuinka kaunis ja kuulas päivämeikki syntyy.

Irina Shayk on aiemmin paljastanut, että hän luuli lapsena syntyneensä väärään kehoon. Nainen ajatteli teini-ikäiseksi saakka, että hänen olisi pitänyt olla poika. Naisena oleminen ja naisellisuus ovat kuitenkin aikuisiällä alkaneet tuntumaan kaunottarelle luonnollisemmalta. Mallin töitä tehdessään tähti opetteli myös itse meikkaamaan seuratessaan kaikkea mitä ammattimeikkaajat tekivät.

Irina Shayk on huomannut, että hänen kasvoilleen luonnollinen meikki istuu parhaiten. Tähti korostaa aina iltameikissä joko punaisia huulia tai sitten loihtii tumman silmämeikin, mutta ei koskaan yhdistä näitä kahta. 34-vuotiaan mallin mukaan on myös tärkeää näyttää omalta itseltään ja käyttää meikkiä aina oman mielen mukaan vain sen verran kuin kokee sillä hetkellä tarvitsevansa.