Skeittilegenda Keith Hufnagel kuoli 46-vuotiaana – muistetaan HUF-vaatemerkin perustajana

Urheilu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailmankuulu skeittaaja ja katumuotiguru Keith Hufnagel on kuollut. Skeittaamiskulttuurin yhdysvaltalainen tähti oli menehtyessään 46-vuotias. Hufnagelin kuolemasta kerrottiin hänen perustaman HUF-yhtiön tiedotteessa.

Skeittaajalla diagnosoitiin kaksi ja puoli vuotta sitten aivokasvain. Hufnagelin kerrotaan eläneen paljon kauemmin kuin ennuste olisi antanut olettaa, mutta lopulta hän hävisi kamppailun.

– Keith rakasti skeittaamista ja siihen liittyvää kulttuuria. Hän teki asiat omalla tavallaan ja oikeista syistä. Hän inspiroi niin monia meistä eri puolilla maailmaa, tiedotteessa kuvailtiin.

New Yorkista kotoisin olevan Keith Hufnagel nousi kuuluisuuteen Kalifornian skeittipiireissä 1990-luvulla. Hän perusti omaa lempinimeään kantaneen, skeittilautoihin sekä -varusteisiin ja katumuotiin erikoistuneen HUF-merkin vuonna 2002. Tähteä kaipaamaan jäivät fanien lisäksi hänen vaimonsa Mariellen ja pariskunnan kaksi lasta.

 

https://www.instagram.com/p/CFiRknWpt4F/