Ylipainoinen koira pelastettiin – pystyi enää hädin tuskin liikkumaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kadulta pelastettu pikkukoira painoi noin 13,5 kiloa kun se tuotiin eläintenpelastuskeskukseen. Se oli pienikokoiselle koiralle noin kaksi kertaa enemmän kuin sen tulisi oikeasti painaa. Sijaiskotiin päästyään pienen ruokavalio piti heti laittaa kuntoon, minkä lisäksi koira laitettiin liikkumaan leikkien avulla.

Sijaiskodissa huomattiin nopeasti, että koira oli jo niin ylipainoinen, että se ei pysynyt muiden koirien perässä. Väliaikaisten omistajien tuli aina kantaa koira paikasta toiseen. Eläinlääkärin tarkastuksessa myös todettiin, että koiran terveyden kannalta olisi paras jos koira pystyisi pudottamaan noin puolet painostaan.

Faithiksi nimetyn koiran ruokavalio muutettiin ensimmäisenä, minkä lisäksi koiralle keksittiin hauskaa tekemistä, joka sai pikkuisen liikkeelle. Faith nautti myös vesijuoksusta, jossa se pääsi liikkumaan ilman painon tunnetta. Faithin laihtuessa myös koiran luonne alkoi muuttumaan iloisemmaksi ja leikkisämmäksi. Lopulta koiran paino laski noin seitsemään kiloon ja pikkuisesta tuli ihanan sosiaalinen ja rakastava lemmikki.