Kotimaan matkailu on trendikästä – VR lisäsi tarjousmatkoja Lappiin

Matkailu · Terhi Piiroinen

Lappiin voi tehdä muitakin reissuja kuin laskettelulomia tai ruskamatkoja. Alueella on paljon matkailualan asiantuntijoita palveluineen ja paikalle pääsee kätevästi esimerkiksi yöjunalla. VR on kertomansa mukaan kuunnellut asiakkaidensa toiveita ja lisännyt junavuoroja Lappiin.

Syyslomasesonki on alkamaisillaan ja silloin kannattaa varautua Lapissa ruuhkiin. Jos haluaa lähteä haistelemaan aitoa luontoa ja näkemään poroja, kannattaa Lappiin matkustaa myös syysloman ulkopuolella. VR on lisännyt yöjunien vuoroja Pohjois-Suomeen.

– VR tukee Lapin matkailua paitsi lisäämällä uusia yöjunavuoroja pohjoiseen myös alentamalla autojunapaketin hintaa tuntuvasti. Kampanjahinnat ovat lähes 50 prosentin alennuksessa normaalihinnoista ja kahden aikuisen sekä auton matka pohjoiseen taittuu omassa hyvin varustellussa hytissä alle 150 euron, VR mainostaa.

Suomalaisten matkailu Lappiin ei paikkaa koronaviruksen aiheuttamaa turistivajetta. Sen avulla voi kuitenkin antaa hätäensiapua yrityksille, joiden toiminta on vaarassa loppua kokonaan koronaviruksen aiheuttamien matkustusrajoitusten vuoksi. Lappiin pääsee myös lentokoneella tai ajamalla koko matkan omalla autolla.