Puunhalauksen ME rikottiin – nainen halasi puuta 10 tunnin ajan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalaista Adrienne Longia voisi kuvailla puunhalaajaksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän tuli nimittäin viettäneeksi yli 10 tuntia kätensä puun ympärille.

Tennesseessä asuva Adrienne Long halasi Chattanoogassa sijaitsevaa jalopähkinäpuuta yhteensä 10 tunnin ja viiden minuutin ajan. Nainen rikkoi edellisen kahdeksan tunnin ja 15 minuutin puunhalaamisen maailmanennätyksen. Niinpä hän sai nimensä Guinnessin ennätystenkirjaan.

Aivan pelkästä puiden haalaamisen ilosta ei Long tempaustaan tehnyt. Hän keräsi University Echo -lehden mukaan samalla rahaa Auduborn Societylle lintujen suojelutyön hyväksi. Longin paikallisen spa-studion omistava ystävä järjesti tapahtumapaikkana toimineessa Heritage Park -puistossa myös muuta aktiviteettia, kuten tanssia, joogaa ja opastettua meditaatiota.