Asiakkaiden rakastama 89-vuotias pizzakuski yllätettiin – sai 12 000 dollarin tipin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

90 vuoden ikää lähestyvät pizzakuskit ovat melko harvinainen näky, mutta Derlin Newey on poikkeus sääntöön. Yhdysvaltojen Utahissa asuva mies työskentelee vielä 89-vuotiaana pizzoja asiakkaille toimittavana kuriirina.

30 tunnin ajan viikossa Papa John’s -ketjun ravintolan pizzakuskina työskentelevä Newey kertoo ottaneensa työn vastaan, sillä hän ei kyennyt elämään pelkällä toimeentulotuella. Ystävällisestä miehestä on tullut rakastettu näky Royn kaupungissa, ja hän on päätynyt asiakkaidensa ansiosta jopa TikTok-tähdeksi. Taannoin Neweyn vakioasiakkaisiin lukeutuva Valdezin perhe päätti järjestää hänelle yllätyksen alkamalla keräämään hänelle rahaa sosiaalisessa mediassa.

Valdezit onnistuivat lopulta keräämään lahjoituksia 12 000 dollarin, eli yli 10 200 euron edestä. Koskettavalla viraalivideolla perhe lahjoittaa Neweylle rahat, t-paidan ja miestä esittävällä piirroksella koristellun pizzalaatikon. Veldezit kertovat KSLTV -uutissivustolle auttaneensa mielellään kaikkia ihmisiä ystävällisesti ja arvostuksella kohtelevaa vanhusta.

 

https://www.instagram.com/tv/CFi32hlhzIJ/?utm_source=ig_embed

https://twitter.com/KSL_AlexCabrero/status/1308542316492193792