Pormestari kuoli koronaan kaksi viikkoa sitten – äänestettiin nyt uudelleen virkaan äänivyöryllä

Ohhoh! · Tim Isokivi

Romaniassa sijaitsevan Deveselun kylän pormestari Ion Aliman kuoli kaksi viikkoa sitten koronaviruksen aiheuttaman covid-19 -taudin komplikaatioihin. Nyt hänet on kuitenkin äänestetty uudelleen virkaan.

Ion Aliman voitti kolmen tuhannen asukkaan Deveselun pormestarivaalit 64 prosentin äänienemmistöllä. Alimania äänestäneiden mukaan pormestari teki virassaan niin hyvää työtä, että hän ansaitsi tulla uudelleenäänestetyksi virkaan jopa postyymisti. Pormestarin haudalle sytytettiin sunnuntain vaalien jälkeen kymmeniä muistokynttilöitä.

Paikalliseen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kuulunut Ion Aliman kuoli 17. syyskuuta sairaalassa Bukarestissa. Entisen laivaston upseerin nimi oli jo ehditty kirjata äänestyslipukkeisiin, eikä niitä enää ehditty muuttaa. Koska kuolleen miehen nimeäminen pormestarin virkaan on haastavaa, tullaan Deveselussa CNN-uutissivuston mukaan järjestämään lähitulevaisuudessa uudet vaalit.