Suomalainen sarjakuristaja valitti tuomiostaan – elinkautinen jäi voimaan

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Suomalainen sarjamurhaaja Michael Penttilä on yrittänyt saada valituslupaa elinkautistuomiostaan korkeimmalta oikeudelta. Hän sai hovioikeudesta elinkautisen vankeusrangaistuksen vuonna 2018 tapahtuneesta murhasta. Penttilä väitti, että kyseessä oli pelkästään tappo, eikä se sisältänyt murhan tunnusmerkit täyttävää suunnitelmallisuutta.

Korkein oikeus päätti tänään, että Penttilän elinkautistuomio jää voimaan. Hän kuristi viisikymppisen naisen Helsingin Kalliossa käsiä ja sukkahousuja apuna käyttäen. Penttilän mukaan hän teki surman äkkipikaistuksissaan, mutta hovi katsoi apuvälineiden käytön ja uhrin tuskan todistavan tuomion murhasta.

Michael Penttilä on yksi tunnetuimmista suomalaisista sarjamurhaajista. Hän on aiemmin kuristanut äitinsä, 12-vuotiaan tytön ja naistuttavansa, joten häntä kutsutaan sarjakuristajaksi. Hän on suunnitellut aiemmin myös alaikäisen naapurintytön kuristamista. Lisäksi hänellä on tuomiot törkeästä raiskauksesta, vapaudenriistosta ja kolmesta törkeästä pahoinpitelystä.