Tekashi 6ix9inelle uusi syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kohuräppäri Tekashi 6ix9ine tuomittiin vuonna 2018 neljän kuukauden ehtoolliseen rangaistukseen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Taustalla oli vuonna 2015 kuvattu video, jossa hän ja Tay Milly olivat seksuaalisessa kanssakäymisessä tuolloin 13-vuotiaan tytön kanssa. Tähden vei oikeuteen uhrin äiti.

Nyt Tekashi 6ix9ine on saanut uuden syytteen tapaukseen liittyen. Tällä kertaa oikeustoimet on nostanut videolla nähdyksi uhriksi esittäytynyt henkilö. Hän kertoo olleensa paitsi alaikäinen, myös huumeiden ja alkoholin vaikutuksen alainen eikä näin ollen kyennyt antamaan suostumusta aktille.

Anonyyminä pysyttelevä uhri on TMZ-sivuston mukaan nostanut oikeustoimet 6ix9ineä ja Tay Millyä vastaan lapseen kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja henkisen kärsimyksen aiheuttamisesta. Taannoisessa haastattelussa räppäri sanoi hyvittäneensä jo tekonsa ja vähätteli rikosta vedoten siihen, että hän oli tekohetkellä itse 18-vuotias.