Jätevedet paljastavat huumeidenkäytön – amfetamiinia enemmän kuin koskaan

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

THL:n jätevesitutkimukset osoittavat, että huumeiden käytössä on ollut ajallista ja alueellista vaihtelua kuluvan vuoden aikana. Huumeidenkäyttö oli ennätyslukemissa maaliskuussa lähes koko maassa, mutta notkahti loppukeväästä. Sen sijaan käyttö ja sen kasvu jatkui jälleen kesällä.

Amfetamiinin, kokaiinin, ekstaasin ja metamfetamiinin yhteenlaskettu käyttö oli maaliskuussa kerättyjen näytteiden perusteella usealla paikkakunnalla ennätyslukemissa. Esimerkiksi Helsingissä, Espoossa, Lahdessa, Tampereella, Joensuussa, Vaasassa ja Kemissä havaittiin selvä piikki näiden huumeiden kokonaiskäyttömäärissä. Amfetamiinia käytetään Suomessa nyt enemmän kuin koskaan aiemmin.

– Amfetamiini on jo pitkään ollut keskeinen käytetty huumausaine kaikkialla Suomessa. Sen rooli on merkittävä arvioitaessa huumausaineista yleisesti aiheutuvia haittoja ja lieveilmiöitä, sanoo THL:n oikeustoksikologiayksikön päällikkö Teemu Gunnar.