Viimeisillään raskaana oleva nainen juoksi mailin alle 6 minuutissa

Fitness Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yhdeksännellä kuulla raskaana oleva Makenna Myler on saanut ihmiset hämmästymään TikTok-videolla, jonka hänen aviomiehensä on naisesta kuvannut. Videolla Myler juoksee juoksuradalla yhden mailin pituisen matkan, joka on kilometreissä noin 1,6 kilometriä. Nainen onnistui tehtävässään ja teki sen vielä uskomattoman nopeasti.

Videolla nähdään miten viimeisillään raskaana oleva Makenna Myler juoksee 1,6 kilmetrin matkan vain viidessä minuutissa ja 25 sekunnissa. Aviomies on todella yllättynyt ja hävisi näin ollen myös vedon, jonka hän oli itse asettanut. Vaimon ollessa vasta toisella kuulla raskaana, Mike Myler oli lyönyt sadasta dollarista vetoa, että Makenna ei tule juoksemaan mailin matkaa yhdeksännellä kuulla alle kahdeksan minuutin aikaan.

Etenkin naiset ovat olleet todella hämmästyneitä odottavan äidin suorituksesta. Moni nainen ei jaksa viimeisillään raskaana nousta sohvalta juuri jääkaappia pidemmälle matkalle saatika lähteä juoksemaan. Makenna Myler on Daily Mail -sivuston mukaan treenannut juoksemista läpi raskauden kuusi kertaa viikossa, ja tulokset ovat silminnähtävissä.

@themylers

Someone find whether this is a world record #pregnant #zoomies #track #mile #champion

♬ original sound – The Mylers