Nainen kloonautti kuolleen kissansa – klooni eroaa alkuperäisestä vain kuntonsa puolesta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rakkaan lemmikin kuolema voi koskettaa syvältä samalla tavoin kuin läheisen ihmisenkin poismeno. Kaikille uuden lemmikin hankkiminen ei riitä. Jotkut varakkaat ihmiset päätyvät jopa kloonauttamaan edesmenneen lemmikkinsä.

Yhdysvaltojen Iowassa asuvan, anonyyminä pysyttelevän naisen kissa Mr. Tufts Jr. -niminen kissa muistuttaa hämmästyttävän paljon hänen edellistä kissaansa. Kyseessä on edellisen lemmikin, Mr. Tuftsin klooni. Hän oli päättänyt kloonauttaa lemmikin vielä alkuperäisen kissan ollessa hengissä.

Mr. Tuftsista kerätyt kudosnäytteet toimitettiin UPI-uutissivuston mukaan ViaGen Pets -yhtiölle, joka korvasi toisen kissan munasolun ytimen sen DNA:ta sisältävällä jäädytetyllä solulla. Kissan omistajan mukaan kloonin ainoa ero edeltäjäänsä on sen parempi kunto. Alkuperäinen Mr. Tufts oli nimittäin metsästä pelastettu löytökissa, joka kärsi vakavasta hengitystiesairaudesta.