Poliisi pani stopin Porin huumehuhumyllylle: ”Kuolemiin ei liity uusia aineita”

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Porissa on vajaan viikon aikana tapahtunut kolme kuolemantapausta, jotka ovat poliisille tulleiden tietojen perusteella aiheuttaneet jonkin verran huhupuheita ja huolta kansalaisten keskuudessa. Nyt Lounais-Suomen poliisi on julkaissut huhuista virallisen tiedotteen, jonka jälkeen epäselvyyksien toivotaan vähenevän.

– On epäilty, että Porin alueella olisi liikkeellä jotain poikkeuksellisen vaarallista tai tuntematonta huumausainetta. Poliisin tietoon ei ole tullut, että kyseiset kuolemat olisivat aiheutuneet mistään muuntohuumeesta tai muusta tunnistamattomasta aineesta.



Poliisi ei voi kommentoida millään tavalla kyseessä olevia kuolemantapauksia, koska kuolemansyyntutkinta on salassa pidettävää tietoa, viranomainen tiedottaa ja jatkaa:

– Yleisellä tasolla poliisi toteaa, että kaikkeen huumausaineiden tai lääkeaineiden käyttöön liittyy väärinkäytön riski ja sitä kautta kuolemanvaara. Erityinen riski on silloin, kun aineita käytetään sekaisin ja yhdessä esimerkiksi alkoholin kanssa.