Nuuksion kansallispuistosta löytyi 350 laitonta tulipaikkaa – purettiin talkoolaisten voimin

Matkailu · Terhi Piiroinen

Laittomat tulipaikat kuluttavat luontoa, varsinkin kun tänä vuonna kasvaneen retkeilyinnostuksen myötä laittomia nuotiopaikkoja ilmestyi kansallispuistoihin aiempaa enemmän. Nyt talkoolaiset ovat poistaneet Nuuksion kansallispuistosta yhteensä 350 laitonta nuotiopaikkaa.

Laittomien tulipaikkojen purkutalkoot järjestettiin yhteistyössä WWF Suomen, Metsähallituksen ja Allergia-, iho- ja astmaliiton kanssa lauantaina 24. lokakuuta Nuuksion kansallispuistossa. Talkoisiin osallistui yhteensä 30 talkooryhmää.

– Tulipaikkojen purkaminen on tärkeää luonnon kulumisen minimoimiseksi. Laiton tulipaikka jopa kannustaa tekemään siihen uuden tulen, eikä ihmisille välttämättä ole edes selvää, että ne ovat laittomia. Siivoamisen jälkeen puistossa kävijät on helpompi ohjata luvallisiin paikkoihin, selvittää Metsähallituksen erikoissuunnittelija Joel Heino.

Metsähallituksen mukaan laiton tulipaikka on esimerkiksi vääriin paikkoihin kasattu nuotiorinki tai maahan palanut mustunut kohta, jossa on tulenteon jäänteitä. Laittomia tulipaikkoja ei myöskään löydy kartalta. Metsähallituksen rakentamilla virallisilla tulipaikoilla on aina myös muita rakennelmia, kuten puuvaja ja kuivakäymälä. Jos olet kokematon eränkävijä, tutustu ennen luontoon lähtöä retkeilyn etikettiin.