Antti Tuisku paljasti uuden uravalintansa: ”Nyt se on virallista”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuosittu suomalainen poptähti Antti Tuisku joutui siirtämään jättikonserttinsa ensi vuoteen, kun koronakriisi iski Suomeen. Muiden esiintyvien artistien tavoin myös Tuisku joutui yllättäen tilanteeseen, jossa keikat lähtivät alta ajaksi, jonka pituutta ei kukaan uskalla arvioita. Antti ei kuitenkaan jäänyt lepäämään laakereillaan.

Monet suositut artistit ovat käyttäneet keikoilta tulleen pakkoloman luovaan työhön, kuten esimerkiksi uuden musiikin kirjoittamiseen. Antti Tuisku on kuitenkin valinnut toisin ja ryhtynyt kirjailijaksi. Hän paljasti uuden uranvalintansa sosiaalisessa mediassa.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Nyt se on virallista ja julkista tietoa! Asia, josta olen valtavan ylpeä ja innoissani; olen viime keväästä asti kirjoittanut kirjaa, joka ilmestyy ensi vuonna! * Päätin koronapandemian puhjetessa, että tekisin tänä vuonna hyvinvointiin liittyviä webinaareja ja luento-valmennuksia, joita multa on kovasti kyselty ja toivottu. Kaivoin Varalan urheiluopistossa tehdyt aineistoni menestyksestä ja siitä, miten kaiken keskiössä suurinta roolia näyttelee ihmisen itsetuntemus ja itseidentifiointi. Miten itsetuntemus näkyy uuden luomisessa, työympäristössä ja johtamiskulttuurissa? Miten fyysinen itsensä haastaminen toimii työkaluna itsensä tuntemiseen paremmin? Kun olin pari viikkoa päivittänyt ajatuksiani, huomasin tekstiä syntyvän todella paljon. Niin paljon, että mietin uskaltaisinkohan ajatella kirjoittavani siitä kirjan…? * Nyt, puoli vuotta myöhemmin, olen solminut kustannussopimuksen ja lähettänyt eteenpäin ensimmäisen version kirjastani. Prosessi elää ja on vielä kesken, mutta voin jo nyt sanoa, että tämä on yksi hienoimmista koskaan tekemistäni asioista. Kirjaprojekti on myös auttanut minua henkisesti jaksamaan tämän vaikean ajan keskellä. * Kirja kantaa nimeä Menesty! ja se ilmestyy myöhemmin ensi vuonna. Kaikesta kerrotaan lisää ja tarkemmin lähempänä. Perustiedot kirjasta ovat jo saatavilla, joten siksi haluan kertoa asiasta itse jo tässä vaiheessa. * Ihminen elää eniten totuttujen asioiden ulkopuolella ja uusien asioiden äärellä ja sen olen jälleen omalla kohdallani todistanut. #uusiahaasteita #menesty @wsoykirjat

Henkilön Antti Tuisku (@antti_tuisku) jakama julkaisu

– Nyt se on virallista ja julkista tietoa! Asia, josta olen valtavan ylpeä ja innoissani; olen viime keväästä asti kirjoittanut kirjaa, joka ilmestyy ensi vuonna! Päätin koronapandemian puhjetessa, että tekisin tänä vuonna hyvinvointiin liittyviä webinaareja ja luento-valmennuksia, joita multa on kovasti kyselty ja toivottu, Antti Tuisku kertoo päivityksessään.

– Kaivoin Varalan urheiluopistossa tehdyt aineistoni menestyksestä ja siitä, miten kaiken keskiössä suurinta roolia näyttelee ihmisen itsetuntemus ja itseidentifiointi. Miten itsetuntemus näkyy uuden luomisessa, työympäristössä ja johtamiskulttuurissa? Miten fyysinen itsensä haastaminen toimii työkaluna itsensä tuntemiseen paremmin? Tuisku paljastaa kirjansa aihepiiristä.

Artisti-kirjailijan mukaan Menesty! -nimisen teoksen ensimmäinen versio on jo mennyt eteenpäin, vaikka prosessi onkin vielä kesken. Tuiskun mukaan kirjaprojekti on auttanut häntä tänä henkisesti vaikeana aikana. Kirja julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.