Koira keksi huvittavan tavan liikkua liukkaalla lattialla – kävelee sivuttain ja peruuttamalla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monissa kodeissa saadaan usein naureskella lemmikkien toilailuille, kun ne yrittävät juosta tai pysähtyä vauhdista liukkaalla parkettilattialla. Nyt videolla nähdään miten eräs koira oli selvittänyt liukkaalla lattialla liikkumisen.

Huvittavalla YouTube-videolla nähdään miten perheen koira on oppinut liikkumaan liukkaalla lattialla. Omistaja heittää koiralle pallon, minkä jälkeen koira lähtee hyvin varovaisesti pallon perään toiseen huoneeseen. Koira juoksee hakemaan palloa täysin normaalisti, mutta sillä on kuitenkin melko epätavallinen tyyli palata takaisin omistajansa luokse.

Koira kävelee varovaisesti takaisin huoneeseen ensin sivuttain, minkä jälkeen se kääntyy toisin päin ja peruuttaa lähimmälle matolle. Matolla koira taas kääntyy ja loikkaa sen jälkeen toiselle matolle omistajan luo. Omistaja heittää vielä toistamiseen pallon koiran noudettavaksi halutessaan todistaa, että koira toistaa saman peruuttelukaavan joka kerta kun se tulee tuomaan palloa takaisin.