Rosanna Kulju kärsii sydänongelmista – joutuu rytmihäiriön katetrihoitoon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ruotsin Haaparannasta kotoisin oleva Rosanna Kulju voitti Miss Helsinki -tittelin vuonna 2015. Nyt nainen pyörittää kilpailuorganisaatiota itse ja toimii inspiroivana sosiaalisen median vaikuttajana. Nainen on paljastanut kärsivänsä vaikeista rytmihäiriöistä.

– Tämän viikon perjantaina mulle tehdään sydämen katetriablaatio ja voin kertoa, että jännittää ihan huolella. Vaikka kyseessä onkin niin sanotusti rutiinitoimenpide, joka tulee rauhoittamaan rytmihäiriötä, niin itse toimenpide jännittää mua luonnollisesti paljon, hän kertoo Instagramissa.

– Samaan aikaan jotenkin oon vielä enemmän kiitollinen kaikesta mitä mulla on ja siitä että saa olla terve. Siitä, että aurinko nousee joka päivä ja siitä että mulla on parhaat ihmiset ympärillä, hän jatkaa.

Kerroimme aiemmin, että koronakesä on vaikuttanut yrittäjä Rosanna Kuljun työkuvioihin siten, että hän on joutunut kehittelemään vaihtoehtoisia ratkaisuja tapahtuma-alan tehtäviin. Esimerkiksi naisen luotsaama Miss Helsinki -kilpailu pitää välivuotta.