Jokainen lapsi ansaitsee joululahjan – Joulupuu-keräys on käynnissä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Joulupuu-keräyksellä autetaan joka vuosi lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä olevia lapsia, jotka ovat vaarassa jäädä ilman joululahjoja. Tälläisiä lapsia on ympäri Suomea lastensuojelun asiakkaina kymmeniä tuhansia, minkä vuoksi jokaisesta lahjoitetusta joululahjasta ja keräyssummasta on apua hyvän mielen jakamisessa.

Joulupuu-keräykseen voi osallistua ostamalla lapselle lahjan. Joulupuun sivustolta löytyy lista lahjavinkeistä, jotka ovat olleet viime vuosina suosittuja ja joita lapset itse ovat antaneet. Lahjoja voi ostaa 0-18 -vuotiaille lapsille ja nuorille, minkä vuoksi lahjapaketin päälle tuleekin lisätä kortti, jossa kerrotaan minkä ikäiselle lapselle lahja on tarkoitettu. Lahjatoiveista löytyy kaikkea aina pehmoleluista, lautapeleistä ja lelukaivinkoneista vaatelahjakortteihin saakka.

Monien paikkakuntien keräyspisteet ovat auki enää tämän viikon loppuun 29. marraskuuta saakka. Lasten joululahjojen hankkimiseen voi kuitenkin vielä osallistua myös lahjoittamalla rahaa eri kaupunkien omiin keräyspisteisiin eJoulupuun kautta verkossa. Kerätyt lahjoitusvarat menevät lyhentämättöminä joululahjojen ostamiseen niitä tarvitseville.

Lahjat menevät suoraan perheille ja lapsille sosiaalihuollon kautta ilman välikäsiä tai kuluja, koska keräys toteutetaan vuosittain non profit -periaatteella. Joulupuu on Keskuspuiston Nuorkauppakamarin rekisteröimä tavaramerkki, ja virallisen Joulupuu-keräyksen voikin tunnistaa Joulupuun omasta logosta.