Asiantuntijat: ”Välttäkää jouluna lautapelejä pelaamista”

Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monien perheiden joulunvietto saattaa poiketa dramaattisesti perinteistä koronakriisin ansiosta. Nyt brittiläiset asiantuntijat ovat antaneet neuvon, joka voi suhtautumisesta perheiden keskeisiin lautapelisessioihin riippuen olla joko siunaus tai järkytys.

Iso-Britannian hallituksen tieteellinen neuvottelukunta SAGE on varoittanut koronaviruksen voivat levitä helposti joulun pyhien aikana. Yksi neuvoista viruksen leviämisen ehkäisyksi on vältellä lautapelien pelaamista yhdessä. Erityisesti ihmisiä kehotellaan välttelemään pelejä, joissa on runsaasti monien pelaajien koskettelemia paloja tai kappaleita.

SAGE myös kehottaa lapsia tapaamaan isovanhempia mahdollisuuksien mukaan ulkotiloissa sisätilojen sijaan. Lapsia myös kehotetaan yöpymään samoissa huoneissa vanhempiensa kanssa sen sijaan, että he yöpyisivät samoissa huoneissa toisista talouksista kotoisin olevien lasten kanssa.

Tutkijoiden mukaan yksi virustartunnan saanut voi helposti levittää virusta 50 prosenttiin samassa taloudessa olevista ihmisistä. Tällä tavoin taudin juuri saaneet saattavat puolestaan tartuttaa sitä eteenpäin palatessaan arkeen joululomilta, kiihdyttäen taudin leviämistä, uutisoi BBC.