Nettimyyjiä ryöstetty Turun seudulla – rikolliset virittäneet ansoja

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Turun seudulla on viime aikoina tapahtunut useita ryöstöjä tai ryöstön yrityksiä. Teot liittyvät nettikirpputoreilla tapahtuneisiin kaupankäynteihin, jossa on myyty merkkilenkkareita tai kännyköitä. Tavaroitaan tapaamiseen tulleita myyjiä on vahingoitettu muun muassa teräaseella.

– Lounais-Suomen poliisille on viime viikkoina tehty pitkälle toistakymmentä rikosilmoitusta varkauksista ja ryöstöistä, jotka liittyvät verkossa sijaitsevan kauppapaikan kaupantekotilanteisiin.



Kun kalliin matkapuhelimen tai merkkilenkkareiden myyjä on mennyt sovittuun paikkaan tapaamaan ostajaa, on hän kaupantekohetkellä joutunut rikoksen uhriksi. Ostajaksi tekeytynyt henkilö on anastanut myytävän tuotteen esimerkiksi puukolla tai kaasusumuttimella uhaten. Osassa tapauksista myyjää on myös pahoinpidelty.

Poliisi tutkii ilmoitettuja rikoksia muun muassa varkauksina ja ryöstöinä sekä ryöstön yrityksinä. Epäillyt tekijät ovat pääasiassa kaksikymppisiä miehiä, joiden joukossa on niin kantasuomalaisia kuin muuta etnistä alkuperää olevia henkilöitä.

Poliisi on saanut kiinni yhden tekijäryhmän, jota epäillään osasta ryöstöjä. Turun seudulla on kuitenkin myös muita vastaavalla tavalla toimivia tahoja, joista poliisi haluaa varoittaa kansalaisia. Poliisi kehottaa erityiseen varovaisuuteen kaupantekotilanteessa etenkin silloin, kun on myymässä kännykkää, merkkilenkkareita tai muuta arvokasta omaisuutta.

– Myyntipaikaksi kannattaa aina valita vilkas, julkinen paikka, jossa on paljon muita ihmisiä. Sovi kaupantekohetki valoisan aikaan – ei iltamyöhällä syrjäiselle alueelle. Yritä myös varmistua numerotiedustelun tai muun tiedonhaun avulla myyjän henkilöllisyydestä, ohjeistaa rikoskomisario Jaakko Nummijärvi Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Rikoksen uhrin kannattaa ilmoittaa rikoksesta välittömästi hätäkeskukseen. Poliisi pyytää vihjeitä tapahtuneisiin rikoksiin liittyen osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.