Gigi Hadid palasi töihin – Yolanda jäi hoitamaan lapsenlasta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Huippumalli Gigi Hadid ja poptähti Zayn Malik saivat taannoin esikoisensa kun heidän perheeseensä syntyi syyskuun lopulla pieni tyttövauva. Yhdysvalloissa töissä käyvillä äideillä ei ole tapana pitää pitkää äitiyslomaa, ja myös tuore äiti Gigi Hadid on jo palannut töihin.

Amerikassa äitiysloma kestää vain 12 viikkoa, jonka naiset saavat olla kotona palkatta hoitamassa vastasyntynyttä vauvaansa. Tämän jälkeen naisten odotetaan kuitenkin jo palaavan töihin tai heitä voi uhata potkut. Gigi Hadid on samalla tavalla palannut tekemään kolmen kuukauden jälkeen mallitoimistonsa määräämiä töitä ja jättänyt vauvansa innokkaan Yolanda-isoäidin hoiviin.

Gigi Hadid kertoi Instagram-kanavallaan, että hän on palannut toimistolleen. Töihin paluusta hän ei halunnut puhua, koska äitinä oleminen on naisen mukaan kaikista kovinta työtä. Naisen äiti ja isoäidiksi ensimmäistä kertaa tullut Yolanda Hadid jäi innokkaana hoitamaan pikkuista siksi aikaa kun tytär käy töissä.

https://www.instagram.com/p/CH6u2d5Hm8H/