Ristiinissa kadonnut taksinkuljettaja löytyi menehtyneenä – poliisi vaitonainen kuolinsyystä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Ristiinassa tiistaina 12. tammikuuta tilatakseineen kadonnut Niina Syrjäläinen on löytynyt. Hän katosi aviomiehensä lenkin aikana iltakuuden maissa. Niina löytyi menehtyneenä tänään kansalaisten tekemien vihjeiden perusteella.

– Kansalaisten tekemien vihjeiden perusteella poliisi päätyi suuntaamaan etsintää noin 30 kilometrin päähän katoamispaikalta.



Etsinnän tuloksena löytyi etsitty auto ja sen kadonneeksi ilmoitettu kuljettaja. Poliisi jatkaa tästä eteenpäin asian selvittämistä kuolemansyyn selvittämisenä, eikä asiasta tiedoteta tämän enempää, Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan.

Poliisi kiittää saamistaan havainnoista, jotka tässäkin tapauksessa auttoivat etsinnän suuntaamisessa. Menehtyneenä löydetty Niina Syrjäläinen oli 44-vuotias yrittäjä ja perheenäiti. Hänen taksialan yrityksensä sai viime vuonna kunniamaininnan.