Blake Shelton haluaa laihtua ennen häitä – yrittää pudottaa yhdeksän kiloa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Muusikkopariskunta Gwen Stefani ja Blake Shelton ovat olleet julkisuudessa aina todella rakastuneita toisiinsa. Stefani ja Shelton menivät viime syksynä kihloihin kun kuuluisa kantritähti viimein kosi rakastaan pariskunnan viettäessä yhdessä aikaa karanteenissa.

Gwen Stefani ja Blake Shelton ovat alkaneet suunnittelemaan tulevia häitään. Shelton on ollut harmissaan siitä, että sosiaalinen eristäytyminen on saanut miehen herkuttelemaan ja lihomaan koronaviruspandemian aikana. Nyt Shelton on tehnyt lupauksen ja päättänyt In Touch Weekly -sivuston mukaan pudottaa noin yhdeksän kiloa ennen heidän häitään.

– Kun sanon sen ääneen, niin sittenhän se täytyy tehdä. En voi tuottaa ihmisille pettymystä, Blake Shelton oli järkeillyt Luke Bryanin haastattelussa.

Blake Sheltonin ja Gwen Stefanin on ollut tarkoituksena mennä naimisiin heti kun koronan vuoksi asetetut rajoitukset hellittävät ja he saavat järjestää sellaisen hääseremonian, josta he ovat yhdessä haaveilleet. Gwen Stefani on kertonut haluavansa perinteiset häät, joissa on hääseremonia, -vastaanotto ja -juhla, ja jonne kaikki ystävät ja perhe ovat tervetulleita.