Chrissy Teigen nauttii elämästään raittiina: ”Kaikki on uutta ja parempaa”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Huippumalli Chrissy Teigen tunnettiin pitkään siitä, että hän julkaisi aina hauskoja twiiittejä julkisesti hänen humalaisista kommelluksistaan ja seuraavan päivän huonoista olotiloista. Muutama vuosi sitten nainen huomasi, että hänellä oli alkoholiongelma, ja hän päätti raitistua.

Chrissy Teigen huomasi eräänä päivänä, että hän ei pysty rajoittamaan juomistaan ikinä vain yhteen lasilliseen. Teigen joutui myös usein katumaan seuraavana päivänä nolostuneena omaa käytöstään. Sen vuoksi hän päätti kääntää elämässään uuden sivun ja alkaa elämään absolutistina.

35-vuotias Chrissy Teigen kertoi nyt kauniin kuvan kera Twitterissä millaisia tunteita raittiina oleminen on hänessä herättänyt. Kahden lapsen äiti oli perheensä kanssa juhlimassa Joe Bidenin virkaanastujaisia ilman alkoholia.

– Uskomatonta olla täällä raittiina. Tiedän, että tämä voi kuulostaa oudolta, mutta tämä on täysin uusi maailma minulle. Kaikki on uutta ja parempaa. Olen todella onnellinen nyt, Teigen kirjoittaa.