Draken albumin julkaisu siirtyy – toipuu leikkauksesta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

2010-luvun menestyneimpiin artisteihin lukeutuva räppäri Drake on julkaisemassa uutta musiikkia. Drake paljasti aiemmin faneilleen, että hänen kuudes studioalbuminsa tullaan julkaisemaan tammikuussa 2021. Nyt albumin julkaisu kuitenkin siirtyy.

Drake julkaisi sosiaalisessa mediassa videon muodossa teaserin hänen tulevasta levystään. Certified Lover Boy -nimeä kantavan albumin oli määrä videon mukaan tulla julkaisuun tammikuussa. Lokakuussa Drake kuitenkin satutti polvensa, joka johti lopulta polvileikkaukseen.

Polvileikkauksen ja siitä toipumisen keskellä mies ei ole ehtinyt ajatella albumin julkaisua ollenkaan. Drake on suunnannut kaiken energiansa toipumiseen. People-sivuston mukaan räppäri on kuitenkin luvannut, että albumi tullaan julkaisemaan tämän vuoden sisällä.