Billie Eilish kokeili 12-vuotiaana laihdutuspillereitä – sai hänet kastelemaan sänkynsä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Laulaja-lauluntekijä Billie Eilish on noussut maailmanlaajuiseen suursuosioon, jonka myötä miljoonat ihmiset seuraavat nuoren naisen jokaista liikettä. Billie Eilish on totuttu näkemään isoissa ja löysissä vaatteissa, minkä vuoksi paparazzien nappaamat bikinikuvat naisesta aiheuttivat aiemmin ison kohun.

Billie Eilish on ollut todella pöyristynyt siitä miten hänen vartalostaan on puhuttu verkossa. Eilish on kertonut itse vihaavansa omaa vartalonmalliaan, mutta hänelle tuli yllätyksenä myös se, että internetissäkin kaikki tuntuvat vihaavan sitä. Eilishin mukaan löysät vaatteet eivät ole olleet osa hänen tyylitajuaan vaan johtuneet pelkästään siitä, että Eilish ei ole halunnut pukeutua tiukkoihin asuihin, jotka olisivat paljastaneet minkä mallinen hänen vartalonsa on.

Billie Eilish on kertonut People-sivuston mukaan aina kärsineensä huonosta minäkuvasta. Hän on yrittänyt nuorempana näännyttää itseään halutessaan niin epätoivoisesti pudottaa painoaan. 19-vuotias Billie Eilish kokeili 12-vuotiaana jopa laihdutuspillereitä, mutta niiden sivuvaikutuksesta tähti päätyi vain öisin kastelemaan sänkynsä.